Avainsana: turku

Meriteollisuus jatkaa vahvana

Maailmalla on meneillään vahva risteilijälaivojen tilaus-boomi ja tämä on näkynyt vahvasti myös Suomessa. Kasvu on alalla voimakasta ja vakaata; Tilauskirjat ovat täynnä monella jopa vuodelle 2024.

Meriteollisuuden menetyksellä on merkitystä myös laajemmin. Turun yliopiston Brahea-keskuksen juuri valmistuneen tutkimuksen mukaan Telakan taloudelliset vaikutukset ovat suurimmat Varsinais-Suomessa kaikilla mittareilla mitattuina. Telakka on erittäin merkittävä paikallinen toimija Turun talousalueella ja Varsinais-Suomessa, mutta sen vaikutukset ulottuvat koko maahan ja liiketoiminnan globaalisuudesta johtuen myös ympäri maailmaa.

Telakan toiminta työllistääkin tällä hetkellä suoraan Suomessa noin 3 200 henkilöä ja välillisesti 2 600 henkilöä henkilötyövuosina. Tutkimuksen mukaan telakan suora työllistämisvaikutus kasvaa jopa 20 000 henkilöön ja tuotantovolyymi yli kaksinkertaiseksi nykyisestä 2020-luvun alkupuolella. Telakan ja sen suorien toimittajien telakkaan liittyvä yhteenlaskettu liikevaihto on n. 1,3 miljardia euroa. Telakka on myös tärkeä vientitulojen lähde: yhden laivatoimituksen arvo on noin 1 % koko Suomen vuotuisen viennin arvosta.

Erityisen positiivista on se, että meriteollisuuden menestys on kohdannut laajasti myös muita toimijoita. Raumalla valmistellaan juuri tällä hetkellä Merivoimien korvetteja ja Helsingin telakka on julkistanut valmistelevansa innovatiivisen ja ympäristöystävällisen luksusristeilyaluksen rakentamista, joka kykenee toimimaan vaikeissa jääolosuhteissa esim. napaseuduilla. Telakoiden lisäksi myös alihankintasektori on saanut jo osansa menestyksestä. Olemme olleet yhtiönä mukana e sim. Lahden seudun tilaisuuksissa, joissa eri meriteollisuusyritykset etsivät uusia laadukkaita yhteistyökumppaneita.

Taloudellisen toimeliaisuuden kasvaessa on huomattava, että me Suomessa siirrymme jatkossa tilanteeseen, jossa eri yritykset myös kilpailevat samoista resursseista. Varsinais-Suomessa tämä tilanne voi olla jo totta meriteollisuuden ja Uudenkaupungin autotehtaan välillä.

Tässä nykyisessä tai tulevassa resurssien niukkuus – tilanteessa meriteollisuuden toimijoiden on syytä löytää riittävää, ja joustavaa, kapasiteettia toimitusten huippukohtiin. Näin laivat lähtevät ajoissa jatkossakin asiakkaille.

Turun telakan välittömässä läheisyydessä me olemme se meriteollisuuden toimija, jolta telakat ja telakoiden alihankkijan löytävät apua materiaalien- ja palveluiden osalta – BE Group One Stop Partner in Steel and Aluminium Business.


Kimmo Kuokkanen
Myyntipäällikkö, Turku

12.2.2018